fbpx
HEA FIGUUR JA KORRAS HAMBAD!

Erytritoli

Erytritoli on luonnollinen makeuttaja, jossa on hyvin vähän kaloreita ja jolta puuttuu jälkimaku. Se ei aiheuta hampaiden reikiintymistä ja soveltuu käytettäväksi diabeetikoille.

Erytritoli on ensimmäinen polyoli, jota valmistetaan myyntitarkoituksiin käymismenetelmällä. Lähdemateriaalina on yksinkertainen runsassokerinen substraatti, joka käy erytritolin saamiseen hiivan avulla kuten sieni.

Erytritolia voi valmistaa erilaisista hiilihydraattien lähteistä kuten esimerkiksi sokerijuurikas (orgaaninen sokeri), maissi tai vehnä (tärkkelys). Hiilihydraatit sekoitetaan vedellä ja ne käyvät luonnollisen bakteerikulttuurin avulla. Tämä prosessi muistuttaa maidosta jogurtin valmistusta (jogurtissa käytetään maitohappobakteereja). Sitten se suodatetaan, kiteytetään ja kuivatetaan ja lopputuloksena saadaan vähintään 99,5 % puhdas tuote.

Pieniä määriä erytritolia löytyy viinirypäleistä, meloneista, päärynöistä ja sitä löytyy enemmän käyneistä tuotteista kuten esimerkiksi viinistä. V. 1990 alkaen on erytritolia valmistettu luonnollisen prosessin avulla, jota nimitetään käymismenetelmäksi ja sitä voi makeuttamisen tarkoituksessa lisätä ruokiin ja juomiin ilman, että kalorien määrä lisääntyisi, lisäksi se vahvistaa makua ja tuntuu suussa ihan erilaiselta (mouthfeel).

Erytritoli maistuu erinomaisesti mutta ei kuitenkaan niin makealta kuin sakkaroosi. On havaittu, että erytritolin ja vahvempimakuisempien kalorivapaiden makeuttajien yhdistelmä muuttaa maun enemmän sokerin kaltaiseksi. Lisäksi se estää jälkimaun ja epämiellyttävän maun aiheutumisen, mikä joskus liittyy vain yhden vahvempimakuisen makeuttajan käyttöön.

Bakteerit eivät muuta erytritolia suussa hapoiksi. Siksi se ei aiheuta hampaiden reikiintymistä.
Yhdysvaltojen Hammaslääkäriliitto on tunnustanut sokerittomien ruokien ja juomien osuutta hyvän suuhygienian säilyttämisessä.

Elimistönne käsittelee erytritolia eri tavalla kuin muita sokerialkoholeja. Muut sokerialkoholit ovat isommat molekyylit, jotka imeytyvät ohutsuolesta vereen hitaammin ja epätäydellisesti. Imeytyneet osat osallistuvat aineenvaihduntaan tai poistuvat elimistöstä virtsan kanssa. Vereen imeytymättömät osat hajotetaan paksusuolessa pienemmiksi osiksi. Sellaiset imeytymättömät osat voivat aiheuttaa vatsavaivoja ja/tai ripulia joka liittyy paksusuolen bakteerien avulla toimivaan käymiseen. Koska erytritoli on pienempi molekyyli kuin muut sokerialkoholit, imeytyy se ohutsuolesta hyvin, poistetaan elimistöstä munuaisten kautta muuttumattomana ja erittyy virtsan kanssa. Erytritoli ei käy paksusuolessa muiden sokerialkoholien kaltaisesti. Ihmisen elimistö ei muunna erytritolia energiaksi tai rasvaksi ja siksi se ei anna kaloreita.

Koska erytritoli imeytyy ohutsuolesta nopeasti ja poistuu elimistöstä noin 24 tunnissa, on polyolin ylimääräisen käytön sivuvaikutuksena aiheutuva ripuli erytritolia sisältävien ruokien nauttimisen yhteydessä epätodennäköistä. Vaikka FDA vaatii sokerialkoholeja sisältävien tuotteiden pakkauksiin ripulista varoittavan merkinnän lisäämistä, ei tarvitse Yhdysvalloissa lisätä mainittua merkintää erytritolia sisältäviin tuotteisiin. Muihin sokerialkoholeihin verrattuna sulautuu erytritoli kaikkein helpommin.

Erytritoli on sokerialkoholi, vaikka se ei ole sokeria eikä alkoholia. Tieteilijät kutsuvat niitä sokerin vaihtoehtoja kuitenkin sokerialkoholeiksi, koska ne ovat hiilihydraatteja, joiden kemiallisesta rakenteesta toinen osa muistuttaa sokeria ja toinen alkoholia. Sokerialkoholit ovat sellaisten makeuttajien kuten sorbitolin, maltitolin ja isomaltin yleisnimi, joita löytyy useammista sokerivapaista ja vähän hiilihydraatteja sisältävistä tuotteista. Vaikka erytritoli on sokerialkoholi (polyoli) se eroaa muista polyoleista luonnollisen olemuksensa, kaloripitoisuuden ja hyvän sulatettavuuden ansiosta. Erytritoli on ainutlaatuinen ravitseva makeuttaja.

Erytritolia on ruoissa ja juomissa käytetty Japanissa vuodesta 1990 ja Yhdysvalloissa vuodesta 2000 alkaen. Sen käyttö ruoissa ja juomissa hyväksyttiin Kanadassa marraskuussa 2004 ja sitä voi käyttää ruoissa myös Euroopan unionissa. Mainitut hyväksytykset perustuvat laajapohjaisiin turvallisuuskokeisiin, joita ovat järjestäneet riippumattomat lääkärit ja toksikologit, joiden arvion mukaan erytritolin käyttö ruoissa ja juomissa on turvallista.

Erytritolia löytyy päärynöistä, meloneista ja viinirypäleistä, lisäksi sienistä ja käyneistä juomista ja ruoista kuten viini, soijakastike ja juusto, eli erytritoli on kuulunut ihmisen ruokavalioon jo pitkään.

Back to Top